Parin päivän ajan ollaan treenailtu vähän kaikenlaista. Eilinen päivä vietettiin -99 poikien turnauksessa, molemmat koirat pääsivät mukaan. Cara ei ollut juoksevista lapsista, palloista, peleistä ja pillin vihellyksistä moksiskaan, kaikkein kivoin oli kun kaikki pikkuveljeni joukkuekaverti silittelivät pikkuneitiä koko ajan ;) Betsy taas.. Yritin saada siihen jotain kontaktia vähän sivummassa ja koira on vain sitä mieltä että "kaikki muut perheenjäsenet on tuolla, mitä me tehään täällä, pallo, poika, pallo, juostaan, liikutaan, pallo, poika, poika, ne juoksee, mennää mukaan, haukun, vingun, pompin, kitisen, mennää tonne, eiku tänne, pompin ja kitisen vähän lisää".. Ihmiset tuli suurilla joukoilla ihastelemaan Betsyä, mut tää vaan riehuu ympäriinsä sekopäisenä. Mut plussana se, että yhdellekkään miehelle ei haukkunut ! Istui jopa yhden tummapukeisen syliin häntä heiluen ! Sinä pienenä hetkenä olin ylpeä :D Mutta käytöksestään johtuen Betsy joutu sitten istumaan suurimman osan ajasta varjoisessa autossa, josta sitten vuorotellen käytiin käyttelemässä sitä pienillä lenkeillä.
Turnauksen jälkeen, ennenkuin lähdettiin kotia kohti, otin Betsyn kanssa vielä vähän tokoa kauempana toisella kentällä. Betsy oli ihan M-A-H-T-A-V-A, ihan oikeasti, millonkohan viimeksi tolla koiralla on ollut tommonen into ja vire. Seuraamiset oli ihan mielettömiä, ei edistäny, ilme oli mielettömän ilonen, korvat oli ylhäällä, häntä heilu, kontakti pysy.. Liikkeestä maahanmeno oli myös mahtava, meni salamana maahan. Luoksetuloja 4 kappaletta, kolme suorana, yksi maahanmenolla. Kaikki suorat järjettömän nopeita, koira vaan sikoutui luokse. Maahan käskyyn reagoi nopeasti, mutta valui pari metriä kun hidasti vauhtia (ei mikään ihme kun oli sellainen vauhti!). Pari eteenmenoa otettiin myös, Betsy etenee jo tosi hyvin. Viimesenä takapään käyttöharjotuksia ja taas toi pieni yllätti. Aikasemmissa treeneissä Betsy ei nimittäin ole osannut käyttää (tai ainakin se on uskotellut ettei osaa käyttää) takapäätään ollenkaa, joten vasemmalle käännökset + täyskäännös ovat olleet ihan hirveitä. Eilen kuitenkin koira pysyi ihan liimaattuna kiinni jalassa (ja kontakti pysyi) ja käytti hienosti takapäätään jopa 360 asteen käännöksissä. Eli oli varsin positiivinen tokotreeni !
Mulle on nyt noussut ihan hirveä pentukuume, kolmas hauvva olisi ihana, muttamutta.. Pikkusisko on lähinnä ottanut nyt Caran haltuunsa, joten mulle mahtuis kyllä toinen karvakuono omaan kainaloon (; Ja aussie sen karvakuonon pitäisi ehdottomasti olla, mutta tuskimpa meille semmoista on nyt ihan heti tulossa :D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Awwh lisää ihania ausseja teille! Näitä teidän juttuja on tosi kiva lukea. Voisit vähän opettaa tälle meidän Tuikullekin sitä iloista seuraamista :) Mä tuun sit kattomann teitä voittajassa. Ja erikoisvoittajassa.
VastaaPoistaJuu pennut on niin ihania! Mut ehkä se joku 4-6v olis hyvä koiraväli. Sit olis aina koira joka on sopivasti kisaiässä. Kun hei mieti jos otat nyt koiran, niin sitten kun se on 8 vuotta niin sulla saattaa vielä hyvinkin olla 3 koiraa mutta kukaan ei oo enää kisakuntonen agissa. Mutta olishan pentu ihana!
VastaaPoistaMä päätin, että en ota toista koiraa. Ainakaan vähään aikaan. Mä nimittäin saan ruveta harrastamaan sen Hypno-bortsun kanssa agia sitten kun sillä on ikää ja voin toimia sen kakkosohjaajana esim. viestissä. Sit mulla olis lainakisakoira (ehkä) ja tuikku maailman ihanin ja helpoin koira joka tekee mitä vaan. Mutta vaan helpompaa kun jos molemmat olis omia. Mutta saa nähä mitä tosta nyt tulee. Ehkä siitä tulee tosi pidättyväinen ja me ei saada mitään aikaan. Tai Hypnon omistaja innostuu ite agista :)