tiistai, 11. elokuuta 2009

Viestiä ja jälkeä pitkästä aikaa

Tänään suunnattiin siis pitkästä aikaa Ilonan ja Helvin kanssa viesteilemään. Päätettiin tehä ihan lyhyt motivaatioviesti, yhteensä vajaa 600m. Ekalla lähetyksellä Betsy meinas jopa varastaa (mikä oli ihan uutta), niin täpinöissää neiti oli. Odotutin perusasennossa sitten normaalia kauemmin ja käskyn kuultua lähti kuin tykin suusta ja katos ihan samantien näköpiiristä. Tein ihan lyhyen jäljen, koska en ollut varma muistaako se enää koko hommaa, mutta hyvin Bee sieltä tuli. Neiti oli ihan täpinöissään, ennenkuin sain kalastettua hihnaan, meinas lähteä juoksemaan hepulia, kun oli taas niiiin kiva nähdä! Sain rauhoitella aika pitkään ennenkuin lähetin uudestaan ja tällä kertaa lähti rauhallisemmin, ihan juosten kuitenkin. Ilonan päädyssä oli vähän liiankin täpinöissään tulossa mun luokse, koska lähti kuulemma väärään suuntaan. Toisella lähetyksellä lähti hyvin ja tuli myös mun luokse hyvää vauhtia.
Tosi kivat viestitreenit pitkästä aikaa, Betsy jakso hyvin ja ylimäärästä energiaakin vielä jäi, vaikka oli oikeasti kuuma. PK-valjaat olivat pikkuselle kaljukoiralle ihan liian isot, kuten myös viestipanta mitä ollaan käytetty. Toivottavasti ei jää mihinkään kiinni valjaista tai pannasta, kun ei noita oikein kireemmällekkään saa.

Annettiin Betsyn vähän aikaa mussuttaa mustikoita (jonka jälkeen pikkusen kaljukoiran nenä, huulet ja tassut olivat ihan siniset) ja Ilona tekasi sitten Betsylle jäljen. Alussa Betsy meni ihan hyvin, mutta toisen kulman kohdalla kadotti jäljen ja päätti alkaa syömään mustikoita, joten se jälki jätettiin siihen. Myöskään yhtään keppiä ei noussut -.- Tein itse sitten kaksi lyhyttä jälkeä, molemmissa yksi kulma ja yksi keppi. Molemmilla jäljillä meni niin kovaa, että ensimmäinen keppi jäi, mutta kulman kohalla alkoi tekemään hienosti töitä ja molemmissa jäljissä seuraavat kaksi keppiä nousivat, hienoa !

Molempien koirien kanssa ollaan tehty takapäätreeniä, eli ympyröitä, peruuttamista ja takaperin matalien rappusten kävelyä (jonka Betsy muuten tajusi heti ja nyt peruuttaa jo hienosti useammankin portaan). Agiradalle vois myöskin suunnata tässä piakoin, kisathan on jo lauantaina!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti