
Piti lukea englannin kokeeseen, ja päätin skipata sen lähtemällä koirien kanssa treenaamaan (pitkästä aikaa kunnolla).
Eka Been kanssa niitä meille kaikkein vaikeimpia liikkeitä eli ruutua, seuraamista, liikkeestä istumista, metskua ja tunnaria. Ruudut oli ihan mielettömän hienoja ja vauhdikkaita! Bee haki tosi hyvin keskelle ja ruudusta sivulle tulokin oikein hieno. Seuraaminen jälleen sitä perusbeetä, eli ihan ok'ta mutta intoa ei ollut juuri yhtään ja kaikenlisäksi kontakti tippuilee käännöksissä joten niihin otetaan nyt oikea tehotreeni. Askelsiirtymistä Bee tykkää tosi paljon (peruuttelee käännöksissä kokonaan mun ympäri ym, kun innostuu niin paljon), joten ne nostattaa virettä ihan sopivasti.
Liikkeestä istumiset tänään oikein hienoja, ties mikä Betsyllä aikasemmin on ollut kun ei ole onnistunut. Metskut ihan ok, ote oli löysä, mutta toi kuitenkin laukalla. Viimesenä kolme tunnaria, kaksi ensimmäistä meni ihan pelkäksi kähmimiseksi ja toi väärän kapulan molemmissa. Kolmanteen rauhoittelin vähän pitemmän aikaa ja tällä kertaa Bee haisteli tosi tarkasti läpi, muttei kuitenkaan sitä omaa löytänyt, joten meni maahan kapuloiden päälle (neiti aatteli vissiin että nyt ollaanki tekemässä keppien ilmaisutreeniä..), siinä kuitenkin jatkoi haistelua ja löysi sen oman. Näitä täytyy siis selkeästi vielä harjoitella.
Caran kanssa otettiin seuraamista, ruutuja ja metskua. Pikkuneiti oli oikein pätevä, seuraaminen oli tosi kivaa, kontakti pysy ja koko koira oli ihan innoissaan. Harjoteltiin lähinnä oikealle käännöksiä, koska ne ei oo nyt vähän aikaan ollenkaan toimineet ja saatiin pari oikein hienoa käännöstä. Ruutuja tehtiin eka kilpajuoksulla ja sen jälkeen puun kierrolla. Cara veteli ihan tuhatta ja sataa, varsinkin puun kierrot jo pelkästään oli niiiiiiiin hauskoja ja sitten kun sai vielä juosta ruutuun sen jälkeen niin meinas koko pikkuneiti mennä sekasin ilosta :D Eli varsin hienoja ruutuja. Metskuja viimeiseksi, ollaan jo päästy siihen vaiheeseen, että Cara vapaaehtoisesti ottaa kapulan suuhunsa, kun pidän sitä sen nenän edessä, eli edistystä on tapahtunut.
Ensi sunnuntaina meillä on Been kanssa kirkkonummella kaksi agilitystarttia ja saa taas nähä mitä siitäkin tulee, kun ei olla päästy ollenkaan treenaamaan agia..
Koeviikothan tunnetusti on yhtä kuin loma :)
VastaaPoistaHii! Caran kanssa vaan kisatokoamaan! Ja hei me tullaan ehkä kanssa 14.11 tokokisoihin. Jos kehdataan. Odotukset ei oo kovin korkeella mut olis kiva jos päästäis tokossa kisakuntoon siihen mennessä.
Onnea hei sunnuntain agikisoihin! Bee on varmaan taas ihan täpinöissään. Kyl se nolla sieltä viel joskus tulee.
Toivottavasti kuitenkin pääsette huomenna kisaamaan.
VastaaPoistaEns viikonloppu käy Marjollekin ihan hyvin. Tiedätkö mitään hyviä viestimetsiä lähellä juna-asemia?
Missäpäin niitä metsiä sit olis? Kai me jollain bussilla päästään. tai sit junalla ja bussilla. Ketsää varmaan ikuisuus tulla sinne mut ei voi mitään.
VastaaPoistaJos siellä Kilossa on metsää niin se vois olla ihan kiva. Ota sä selvää metsistä niin mä kysyn Marjolta että onko sillä toivepäivää. Onko sulla väliä onko lauantaina vai sunnuntaina?
VastaaPoistaKiitti. Tsemppiä teille! Ootteko muuten tulossa Lietoon SKL:n valmennusviikonloppuun?
VastaaPoista