Päivittely on taas hieman jäänyt.. Ollaan treenailtu suht ahkerasti tokoa ja Betsylle olen muutaman jäljen viime päivityskerran jälkeen tallonnut ja edistymistä on tapahtunut! Hieno Bee!
Tänään suunnattiin kaarihalleille tokoilemaan. Ekaksi oli tarkoitus ottaa Carasen kanssa seuraamista ja luoksetuloja, mutta toisessa päässä kenttää tokoileva koirakko häiritsi Caraa siihen malliin (katseli vain koko ajan toista koiraa, ei edes suostunut leikkimään), että laitoin Caran kiinni ja otin Betsyn kentälle. Beetä ei muut koirakot häirinneet yhtään (Cara sen sijaan vielä kiinni ollessaankin jatkoi puhinaa ja luimuilua -.-) ja saatiin ihan kivat treenit aikaiseksi. Aluksi seuraaminen oli ihan kamalaa, mutta saatiin ihan ok pätkääkin aikaiseksi. Luoksetuloja tehtiin kolme, joista yksi pysäytyksillä, tosi hienoja oli. Kaukot m-i-s-m-s-i-m vaihdoilla, eikä edennyt kuin n.5cm, näihin oon ihan supertyytyväinen !! Ruutuja otettiin yksi kappale, lähti ihan hirveetä vauhtia ja haki oikeaan kohtaan itsenäisesti, taitava Bee. Viimeiseksi vielä vähän seuraamista ja nyt oli jo paljon parempaa.
Jossain välissä kentän laidalle oli tullut lisää koirakoita (pentukurssi oli juuri alkamassa) eikä Betsy välittänyt niistä yhtään. Tollahan oli vähän aikaa paha tapa vilkuilla muita koiria käskynkin alla, mutta näemmä ei sitä enää tee, hyvähyvä. Muutenkin olen todella tyytyväinen Betsyyn, ihan mieletön into! Ilmot kirkkonummen tokokisoihinkin lähti, joten voisi alkaa treenailemaan taas ihan säännöllisesti.
Viimeiseksi vielä Caran kanssa vähän leikittiin, pikkuneiti oli vähän varuillaan ensiksi, mutta tajusi sitten ettei ne toiset koirat kimppuun käy ja leikki ihan normaalisti. Pitää varmaan jatkossakin käydä aina iltaisin kaarihalleilla, kun Cara muutenkin pimeällä näyttää aristelevan vähän kaikkea (mm. ihmisiä, vaikka normaalisti on tosi ihmisrakas).
Nyt pitäisi taas jaksaa raahautua sinne agilitykentälle, ensi viikonloppuna on kisat Betsyn kanssa ja sitä ennen olisi ihan kiva treenailla vähän keppejen sisäänmenoja ja kontakteja, vaikka ne ihan hyvällä mallilla ainakin viime treenien perusteella onkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Joo, ollaanhan me. Ei olla vielä kyllä saatu vastausta, että mahduttiinko. Tän päiväisen jälkeen tosin vähän tuntuu siltä että olisi vaan ollu parempi jättää ilmottautumatta. Tästä ei oikein tuu mitään. Eikä mulla oo enää edes aikaa treenata ton kanssa ku to ja pe haluun pitää vapaapäivät, la agikisat ja rallyesittelyt, su rallyesittelyt, ma lepopäivä, ti agitreenit eli voidaan treenata tokoa vasta ens ke seuraavan kerran. Ja liikkeestä maahanmeno taas ihan vaiheessa. Samoin seuraamiset. Tän seuraaminen oli niin kamalaa tänään.
VastaaPoistaMut jos menee päin helvettiä niin rupean vaan suoraan treenaamaan BH-kokeeseen. Liikkeisiin tarvitaan vähän vaihtelua. Alkaa ALO-liikkeet tursuta jo korvista ulos. Voin sanoa että on aika haastavaa treenata näin vaikeesti innostuvan koiran kanssa.