lauantai, 31. lokakuuta 2009

Tilannekatsausta

Eli tilannekatsausta VOI-luokan liikkeisiin.

Paikallamakuu: Sama kuin aina ennenkin eli hyvä. Pientä porsastelua oli jossain välissä havaittavissa (ei mennyt ekalla maahan tai nousi kesken paikallamakuun hetkeksi istumaan), mutta nyt Bee ei ole enää mitään sellaista tehnyt.
Seuraaminen: Tänään ainakin oli tosi iloista, eikä edes edistänyt! Askelsiirtymät tosi hienoja, ainut ongelma tällä hetkellä on tuo täyskäännös, jostain syystä ei käytä takapäätään siinä kunnolla.
Liikkeestä istuminen: No problem, jos sanon käskyn oikealla äänensävyllä, eli toivottavasti en kisoissa jännitä liikaa ja käskytä väärin.
Luoksetulo: Ainakin vauhtia on! Maahanmeno hidas, eli siihen treeniä.
Ruutu: Jotain pientä porsastelua on välillä ollut, mutta pääsääntöisesti menee aina keskelle ruutua vähintään sillä toisella käskyllä. Loppuosaa ei olla vähään aikaan treenattu, mutta senkin pitäisi olla ihan ok.
Hyppynouto: Ei olla treenattu pitkään aikaan, mutta Betsyllä ei ole ikinä ollut mitään ongelmia tämän kanssa.
Metalliesineen nouto: Löysä ote, muuten hieno.
Tunnistusnouto: Vähän tokkii muita kapuloita, mutta muuten ei pitäisi olla mitään ongelmaa.
Kauko-ohjaus: Saattaa innostuessaan ennakoida asentoja, mutta muuten Been kaukot on tosi hienoja nykyään! Pitää myös katsoa, että varmasti tekee maahanmenot kunnolla, eikä jätä joko peppua tai kyynerpäitä ilmaan.

Eli toisinsanoen ohjaajan pitää treenata äänenpainoja, sekä selkeämpää käskytystä (välillä tulee vähän outoja käsiliikkeitä kaukoissa..) ja Betsyn kanssa pitää treenata maahanmeno nopeammaksi, tunnarista tökkimiset pois, metallin pitoharjoituksia, sekä seuraamisen täyskäännöstä. Hyvällä mallilla liikkeet siis! Kaksi viikkoa aikaa kisoihin..

Ja koska Betsy pääsi treenaamaan niin oli pakko Carankin kanssa ALO-luokan liikkeitä käydä läpi. Seuraamisessa edisti (:oo pikkunen caranen muka? ei se koskaan edistä), mutta muuten ei huomautettavaa liikkeissä. Paikallamakuusta tosin en tiedä, kun en sitä jaksanut tänään ottaa. Palkattomuustreeniä vain lisää ja keväällä kisoihin :)

0 kommenttia:

Lähetä kommentti