Hyvää uutta vuotta kaikille blogin lukijoille! Meillä ei Betsy raketeista välittänyt yhtään, viime vuonna vielä katteli aina sinne suuntaan mistä kuului pauke, eli huomio selvästi raketit, mutta eilen ei korvaansa lotkauttanut yhdellekkään raketille, taitava likka! Cara ei alkuillasta välittänyt raketeista, mutta myöhemmin kun käytiin pihalla niin Cara säikähti raketteja ihan kunnolla ja koko loppuillan oli hirveän hermostunut.
Tänään käytiin koululla vähäsen leikkimässä ja otettiin pari liikettäkin siinä. Pahemmin ei olla treenattu juoksujen alkamisen jälkeen (molemmilla alkoi n. viikko sitten), eikä kyllä ennen niitäkään, pakko myöntää. Ilmotin Betsyn 31.1 tokokisoihin, eli lonkka-, ja kyynerkuvaukset siirtyy taas eteenpäin (aikasemmat siis peruuntuivat).. Agikisoista en osaa yhtään sanoa, en nyt haluais käydä kisoissa ennen kuvautuksia, mutta toisaalta en sitte tiiä, ei toi koskaan mitään ole oireillut, joten epäilen että missään mitään vikaa olisi, mutta koskaan ei voi tietää. On tää vaikeeta. Joka tapauksessa pitäis vähän muistella Been kanssa noita voittajan liikkeitä, on päässy vähän unohtumaan. Ja vois nytten uuden vuoden kunniaksi kasata noita tavotteitakin heti kun jaksaa :D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

0 kommenttia:
Lähetä kommentti