Pitkästä aikaa käytiin tokoilemassa Ilonan ja Helvin kanssa, Bee pääsi vaan mukaan, kun Cara ontuu nyt jostain syystä voimakkaasti aina rasituksen jälkeen vasenta etutassua.
Eka Been kanssa seuraamista, ruutuja, tunnari, kaukoja ja luoksetuloja. Seuraaminen hienoa, imuttamalla ollaan otettu nyt vähän aikaa, eikä edistä enää! Myöskin kontakti pysyy todella hyvin. Vielä vaan pitäis jaksaa hinkata noita käännöksiä, ne ei toimi nyt yhtään.
Ruuduissa yllättävän hidas vauhti, ei ampunut sinne tuhatta ja sataa niinkuin normaalisti. Haki kuitenkin hyvin keskikohdan joka kerta. Loppuosaa ollaan treenattu nyt paljon, päädyin opettamaan sen niin, että Betsy tulee ns. käteen kiinni, ja se on tähän mennessä näyttänyt toimivan, enää ei haahuile tullessaan seuraamaan, vaan tulee suoraan sivulle. Tuskin jaksan tuota käteen tuloa häivyttää pois, tuskin sitä kovin suureksi virheeksi lasketaan jos koira tulee eka käteen ja sitten vasta ottaa kontaktin ja alkaa kunnolla seuraamaan? Joka tapauksessa parhaiten tuo on meillä nyt toiminut, joten sitä en ala muulla tavalla opettamaan.
Ilona teki meille seuraavaksi tunnarin ja tässä Bee kyllä yllätti tosi positiivisesti. Lähti lujaa, joka normaalisti on sen merkki, että Betsyllä on ihan liian korkea vire, mutta nyt etsi kuitenkin nätisti oman ja toi jopa laukalla! Taitava Bee!
Kaukot ja luoksetulot (suorana, pysähdykset edelleen jäähyllä) hienoja, kaukoissa ei edennyt ja luoksetuloissa tuli lujaa. Bee oli yllättävän rauhallinen tänään, jaksoi keskittyä hyvin liikkeisiin, eikä alkanut pelleilemään missään välissä. Vielä vaan seuraamisen käännöksiä treenaillaan ja ruutuun lisää vauhtia, niin alkaa olla kaikki todella hienosti kasassa!

0 kommenttia:
Lähetä kommentti